Ajankohtaista

Työeläkeindeksi ja palkkakerroin vuodelle 2018 vahvistettu

Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut työeläketurvaa koskevat indeksit vuodelle 2018. Palkkakertoimeksi vahvistettiin 1,391. Vuoteen 2017 verrattuna palkkakerroin nousee 0,14 prosenttia. Palkkakerrointa käytetään tulevan työeläkkeen laskennassa. Sillä tarkistetaan vuosiansiot eläkkeen alkamisvuoden tasoon. Työeläkeindeksi on ensi vuonna 2548. Työeläkeindeksi nousee 0,55 prosenttia vuoteen 2017 verrattuna. Työeläkeindeksillä tarkistetaan maksussa olevat työeläkkeet. STM:n tiedote (26.10.2017)

Työeläkemaksut vuonna 2018

Työmarkkinoiden keskusjärjestöt ovat sopineet vuoden 2018 yksityisalojen työeläkevakuutusmaksusta. Ensi vuonna perittävä maksu on keskimäärin 24,4 prosenttia palkasta. Vuoden 2018 työeläkemaksun lähtökohtana on työmarkkinoiden keskusjärjestöjen aiemmin tekemät sopimukset vuosien 2016–2019 työeläkemaksuista sekä kilpailukykysopimus. Työeläkemaksu on kokonaisuudessaan samalla tasolla kuin tänä vuonna, mutta kilpailukykysopimuksen mukainen siirto työnantajan maksusta työntekijän maksuun kasvattaa työntekijän maksua 0,20 prosenttiyksikköä vuonna 2018. […] Lue lisää »

Tilinpäätös 2016

Soneran Eläkesäätiön vuoden 2016 tilinpäätös on eläkkeensaajien ja vakuutettujen nähtävillä eläkesäätiön toimistossa osoitteessa Elimäenkatu 2 E, 5. krs, 00510 Helsinki.

Eläkkeen maksupäivät 2017

Eläkkeen maksupäivä on kuukauden 20. päivä. Jos 20. päivä on lauantai tai pyhäpäivä, eläke maksetaan edeltävänä arkipäivänä. Eläkkeen maksupäivät 2017: 20.1., 20.2., 20.3., 20.4., 19.5., 20.6., 20.7., 18.8., 20.9., 20.10., 20.11. ja 20.12.

Työeläkeindeksi ja palkkakerroin vuodelle 2017 vahvistettu

Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut 27. lokakuuta työeläketurvaa koskevat indeksit vuodelle 2017. Palkkakertoimeksi vahvistettiin 1,389. Vuoteen 2016 verrattuna palkkakerroin nousee noin 1,2 prosenttia. Palkkakerrointa käytetään tulevan työeläkkeen laskennassa. Työeläkeindeksi on ensi vuonna 2534. Työeläkeindeksi nousee noin 0,6 prosenttia vuoteen 2016 verrattuna. Työeläkeindeksillä tarkistetaan maksussa olevat työeläkkeet. Lisätietoja: STM:n tiedote 27.10.2016

Katso lisää: